1. Henkilökunta ja samanmielisten ihmisten tapaaminen
Kivijalkamyymälässä pääsee höpöttelemään henkilökunnan kanssa ja kuulemaan heidän suosituksiaan. Kirjakauppa voikin olla oiva paikka tavata ihmisiä, joilla on samat kiinnostuksen kohteet, ja vaihtaa heidän kanssaan ajatuksia kirjoista.
2. Tapahtumat
Monen pienemmän kirjakaupan elinehtoihin kuuluu erilaiset tapahtumat. Yhteisöllisyyden tunne on yksi kirjakaupoissa järjestettävien tapahtumien parhaimmista puolista. Esimerkiksi kirjailijavierailija-tapahtumissa voi päästä tapamaan suosikkikirjailijaansa ja teemailloissa rupattelemaan muiden lukutoukkien kanssa.
3. Tunnelma
Kirjakaupan tunnelmaa ei voi replikoida verkkoon. Pienet kirjakaupat ovat täynnä ainutlaatuista karismaa ja luonnetta, kun taas suurempien kirjakauppojen hyllyjen väliin voi eksyä useammaksi tunniksi ja nauttia rauhallisesta ympäristöstä, istua alas, ja ehkä lukea muutaman sivun. Kirjakaupassa käynti voi rikastuttaa elämää tavalla, jota ei verkon kautta pysty kokemaan. Joissain kirjakaupoissa on myös mahdollisuus nauttia kuppi kahvia ja päästä hetkeksi irti arjen hektisyydestä.
4. Kirjan näkeminen ja tunteminen
Vaikka verkkokaupat ovatkin kehittäneet toimintaansa niin pitkälle, että joskus voi tuntua että kivijalkakaupat ovat aivan tarpeettomia, niin netissä jää kuitenkin paitsi kirjojen käsissä pitelemisestä. Monelle on tärkeää, että pystyy näkemään tarkasti esimerkiksi kirjan materiaalin, sivujen paksuuden, fontin koon, mahdolliset kuvituskuvat, ja niin edelleen. Myöskään kirjojen ominaishajua ei pysty kokemaan verkon välityksellä, jonka takia fyysisissä kirjakaupoissa on edelleen oma taikansa, jota verkkokaupat eivät voi imitoida.