Maailma muuttuu – niin muuttuu kustannusalakin, ja tavat jolla ihmiset hankkivat kirjansa. Nettishoppailu on lisääntynyt huimasti viime vuosina, jonka takia voisi kuvitella, että muutosta on tapahtunut myös kirjaostosten tekemisessä. Ovatko verkkokirjakaupat todella päihittämässä fyysiset kirjakaupat, vai onko kyseessä turha pelko? Onko tulevaisuuden kirjaostokset tehtävä ainoastaan kotisohvalta – ovatko fyysiset kirjakaupat todellakin uhattuina?
Fakta on se, että kustannusala – kuten monet muutkin alat – ovat murroksen keskellä, jonka takia ne käyvät läpi jatkuvaa muutosta. Esimerkiksi ääni- ja e-kirjojen suosion kasvu kertoo muutoksen tuulista kustannusalalla. Sähköisen median mainonnassa käyttäminen on kasvanut räjähdysmäisesti, jonka takia myös kirjojen kohderyhmät tavoitetaan uusin, yhä kekseliäimmin tavoin.
Muutoksen tuulia
Amazon esitteli Kindle -nimisen e-kirjojen lukulaitteen vuonna 2007, jonka jälkeen monet yritykset
seurasivat heidän jalanjäljissään. Amazon onkin yksi suurista vaikuttajista kansainvälisellä kustannusalalla. Yritys on uranuurtaja mitä tulee kirjojen myymiseen: markkinoiden parhaat hinnat ja uusien teknologioiden hyödyntäminen on tuonut runsaat määrät uskollisia asiakkaita. Kun Amazon esitteli Kindlen, kustannusala nousi varpailleen. E-kirjat toivat aivan uuden perspektiivin kirjojen myymiseen. Kun älypuhelimien ja tablettien käyttö nousi räjähdysmäisesti 2007 jälkeisinä vuosina, voi jokainen kuvitella miten e-kirjojen suosio nousi tämän seurauksena – sähköisten kirjojen lukeminen onnistui jopa ilman sitä varten suunniteltua laitetta.
Amazon onkin innovatiivisuutensa vuoksi ehdottomasti Yhdysvaltojen suurin kirjojen jälleenmyyjä, vastaten 50 prosenttia kirjojen kokonaismyynnistä. E-kirjojen osalta Amazon vastaa 83 prosenttia kaikista myydyistä sähköisistä kirjoista Yhdysvalloista. Kyseiset luvut ovat uskomattomia, ja ovatkin muiden jälleenmyyjien suurimpia murheenkryynejä.
Kirjamyynti Suomessa
Kirjojen verkkomyynnin kasvu myös Suomessa on ollut nopeaa. Kirjakauppaliitto tiedotti, että
kirjojen myynti on laskenut vuoden 2009 jälkeen. Suomessa toimivat kirjakauppaketjut eivät kerro tarkkoja lukuja myynneistään, jonka takia varmuutta verkkomyynnin osuudesta ei voi tarkastella. Kirjakauppaliiton mukaan verkkomyynnin osuus kokonaismyynnistä on kuitenkin kehittynyt 10 prosentista 15 prosenttiin.
Suomessa toimiviin kirjoja myyviin verkkokauppoihin kuuluu muun muassa Adlibris ja Booky.fi. Verkossa toimivien kauppojen etuna on tietenkin se, että tuotteesta voi pyytää halvempaa hintaa pienempien toimitilakulujen takia. Verkkokirjakauppojen liikevaihto kasvaa, mutta esimerkiksi vuonna 2014 tämä tapahtui Adlibriksen ja Booky.fi:n osalta voittojen kustannuksella. Adlibris Finland teki tappiota, ja Booky.fi jäi juuri ja juuri plussan puolelle. Kasvu on jatkunut edelleen, ja esimerkiksi vuonna 2017 Adlibris kasvatti myyntiään Suomessa lähes 20 prosenttia. Verrattuna muihin suuriin kirjakauppoihin, on kasvu selkeästi suurempaa, sillä niiden kasvu jäi vuonna 2017 5,4 prosenttiin.
Hintataso yksi yleisimmistä syistä verkkokirjakaupan valitsemiseen
Raha ratkaisee monessa asiassa, ja tutkimusten mukaan sama pätee kirjojen ostamiseen. Hinta on nimittäin yksi tärkeimmistä kriteereistä valittaessa kirjakauppaa. Muihin syihin lukeutuu esimerkiksi tuotevalikoima. Erityisesti nuoret aikuiset ovat verkkokirjakauppojen kanta-asiakkaita, kun taas vanhemmat sukupolvet luottavat edelleen kivijalkakauppoihin. On myös huomionarvoista, että e-kirjojen myynti kasvaa Suomessa vauhdikkaammin kuin fyysisten kirjojen – useissa muissa maissa e-kirjojen osuus kokonaismyynnistä on kuitenkin pienentynyt viime vuosina hieman, ja fyysisten kirjojen suosio on nostanut päätään.
Kirjojen verkkomyynti on kasvanut viime vuosina rajusti, mutta suurimmat kirjakaupat porskuttavat yhä menemään. On kuitenkin fakta, että kirjakauppa-alan toimijoiden pitää vastata verkkokauppojen asettamiin haasteisiin pysyäkseen kilpailukykyisinä myös tulevaisuudessa.